Lajittele runot aakkosjärjestykseen Näytä arvostelut Näytä vain otsikot
ihmeen odotusminä odotan jo
ihmettä tapahtuvaksi.
sydämeni kaipaa päästä tuntemaan
toisenlaisen
puhtaan, ehdottoman
rakkauden
sylini huutaa
lasta heijattavaksi,
käsivarret vaativat päästä
suojelemaan.
minä odotan jo
sitä ihmettä tapahtuvaksi,
jonka sinä ja minä
voimme saada alulle. >
Rakkaalle Terolle. 5 vuotta yhteistä taivalta takana, josta 5kk avioliitossa <3 09.01.2013
Se iski äkkiä tajuntaanikoskaan ennen
en ole ollut näin
varma
että sinä olet minua varten,
että minä elän sinulle,
että voin saada tällaisen onnen, suuren rakkauden
mutta
koskaan, en ikinä,
ole näin
pelännyt menettäväni.
mitä varmempia olemme
rakkaudestamme,
sitä suurempi on
menettämisen pelkomme.
rakas,
tiedäthän
etten ketään,
en koskaan,
niin paljon kuin sinua.>
4 vuotta yhteistä taivalta takana <3 26.01.2012
"IRMELI"Olet niin kevyt ja hauras vasten olkaani
kun kannatan sinua käsivarsillani
silti tuntuu kuin painosi musertaisi sydämeni
pieneen myttyyn
Ei, ei sittenkään
Sydämeni ennemminkin pursuaa yli,
sinne ei mahdu kaikki tämä
rakkauden ja hellyyden ja huolen sekainen tunne
joka minut valtasi
siitä hetkestä lähtien kun
tuijottelimme toisiamme silmiin
Enää en tiedä muuta tarkoitusta elämälleni
kuin suojella sinua kaikelta
ja siihen minun on kyettävä
ja pyyhittävä kyyneleesi
itkitpä sitten ilosta tai surusta>
Pikkuiselle "irmelille", tulevalle kummitytölleni joka syntyi 11.11.2009 24.11.2009
TutkimusmatkailijatKun sade hakkaa
asuntomme ikkunoihin
pimenevässä illassa
lehtien putoillessa tuulen mukana
leikimme retkeilijöitä
olohuoneen lattialla
kynttilöiden luodessa varjoja seiniin
Olemme retkeilijöitä jotka
vaeltavat jo niin tutuissa paikoissa
aina silti löytäen jotakin uutta,
jotakin ihmeellistä
Yhdessä teemme tätä tutkimusmatkaa
napaseudun alapuolelle
aina uudestaan ja uudestaan
ja yhdessä löydämme tien
jonnekin missä aika ja paikka katoaa
Ei se päämäärä,
vaan ne retket, ne matkat.
>
22.09.2009
sylimerikalastusolen kalastanut sylimerestä
yllin kyllin
ehkä liikaakin
ja aina päästänyt saaliini lopulta menemään
kun en ole kestänyt niitä vetisiä silmiä
kunnes tyrskyjen kautta
sain sinut kaikuluotaimeni tähtäimeen
tahtoisin sanoa:
ainuttakaan vonkaletta tai sinttiä
en kadu!
mutta silloin valehtelisin
sillä sinut tavattuani
toivoisin etten
tietäisi sylimerikalastuksesta mitään
mutta vaikka hairahduksia onkin matkallani sattunut
ennen päämäärää
ennen sinua
tahdon sinun tietävän että
sinä olet minulle ainutkertainen
ja jo aikojen alusta olet asunut sylissäni
>
Rakkaalle Terolle.
Vajaa puolitoista vuotta vasta yhteistä taivalta takana, mutta meillä on vielä koko loppuelämä edessä <3 22.04.2009
TUHANSIA NAAMIOITAhuolissaan jää tuijottamaan toisen
kuopalla olevaa vatsaa
kapeita lanteita
kommentoi
silti salaa kadehtii
kertoo kaikille olevansa
sopusuhtainen
silti kotona
puristelee inhoten ihraa
peilin edessä
muistelee ystävilleen
kuinka joskus ei kaikki osunut kohdalleen
kuinka oli pieni rääpäle varpunen
silti edelleen
oksentaa
kun peilikuva
kuvottaa
peittää itsensä naamioilla
joita on tuhansia
eikä edes itse tiedä
koska esillä on paljaat aidot kasvot
>
05.03.2009
Yhdessä olemme kokonaisiaJoskus on näitä hetkiä kun
jokin suuri Tunne valtaa koko kehon ja mielen ja sydämen
se on Tunne jota ei osaa nimetä
jota yrittää tutkailla ja pohtia
maistella sen kirpeänmakeaa karheutta kielenpäällä
Suuri Varmuus.
Varmuus siitä että huominen tulee
ja tuo tullessaan kaikkea sitä
mistä voi olla onnellinen
Suuri Rakkaus.
Rakkaus jonka vuoksi olisi valmis uhraamaan kaiken
mutta jonka vuoksi ei tarvitse uhrata yhtään mitään
Suuri Luottamus.
Luottamus jonka tuntee toista ihmistä kohtaan
joka kasvaa ja kasvaa
Näiden kaikkien Tunteiden keskellä tiedän
että koskaan enää en ole yksinäinen
vaikka hetkittäin olisinkin yksin
koskaan enää en ole kokonainen
sillä osa minusta on toisaalla
toisella ihmisellä
mutta koskaan enää en ole rikkinäinen
koska olen saanut puolet ihmisestä jolla on puolet minusta
minä asun hänessä
ja hän minussa
yhdessä olemme kokonaisia
Enää en tiedä mistä minä alan
ja mihin hän päättyy
En tiedä olenko se minä joka hengitän
vai onko se hänen sydän joka minussa hakkaa
tiedän vain että joka hetki kun hän ei ole lähelläni
minulla on tämä ihoni joka muistaa
ja kaipaa aina.
>
Rakkaalle Terolle 12.10.2008
Vielä olette toisillennekeittää aamukahvin,
vielä se on vähän outoa,
kahdelle kupit kattaa
puhuu sinulle päivän aikeistaan
kertoilee edellisen yön unistaan
joissa sinä vastasit hänelle
kosketit
päivän kulkee
aamusta iltaan
ei mikään kuitenkaan ole kuten ennen
ei mikään kuitenkaan ole kuten ennen
öisin
unissaan
olette nuoria
taas yhdessä
viulumusiikki soi ja
tanssitte suuressa salissa
vielä olet hänelle suudelmia kirjelaatikossa
lämmin käsi olkapäällä
vielä olet hänen
vielä olet hänen
>
Mummu lähti jo edeltä, pappa jäi. Vielä he kohtaavat. Sattuu ajatella.... 12.01.2008
niiden sormien kosketus jäi
iholleni asumaan
ne sormet laskivat
selkänikamani
uudelleen ja uudelleen
ja minusta tuntui että
luku pieneni
ja minä pienenin
pakenin kohti kuolemaa
kunnes taas huulet suutelivat
minut lähemmäs tätä hetkeä
lähemmäs elämää
huulet suutelivat ääriviivani näkyviin
jotka sormet olivat silittäneet piiloon
ja niin minä katosin
palasin
uudestaan ja uudestaan
niin suuri nautinto
että se on kuin pieni kuolema
josta on ihana palata takaisin
pieni kuolema
jota odottaa
jota kaipaa
himoitsee
halu!
onko koskaan ollut mitään
niin pakottavaa
mutta
niin pyyteetöntä>
Niin on päässyt käymään, että minä olen ihastunut. Pelottaa. Mulla on mennyt niin monet sukset ristiin että olen todennut olevani tosi huono hiihtämään... 29.12.2007
valehtelen päiväkirjallenikinväritän elämääni toisenlaiseksi
sepitän tarinani uudelleen
olen jo niin hyvä valehtelemaan
että uskon itsekin juttuihini
älä sinä usko sanaakaan
mitä sanon sinulle.
minulla on niin monet kasvot
jotka vain vaihtuvat ja vaihtuvat
edes itse en tiedä
minkä naamarin alta paljastuu omani
en tiedä miltä näytän
miltä kuulostan
oikeasti
olen kietoutunut valheitteni verkkoihin
tule ja epäile kaikkea minussa
niin opit tuntemaan minut
>
Tapasin ihmisen jonka haluaisin kuulevan ajatukseni ja sulkevan korvansa puheeltani, jotta hän voisi tutustua minuun. 10.12.2007
HEIKÄÄ NYTrepaleinen
pitkä vaalea yömekko hulmuten
sinä nyt liidät
ajattomuuden rajalla
sadat pehmeinä lumihiutaleina
silmäripsiimme
teet kauniiksi maan
jäätyneillä kyynelilläsi
jotka kutittavat poskiamme
ethän koskaan sula pois
jää vielä hetkeksi tähän,
älä liu’u pois
liian kauas
liian pian
hyvästele meidät
niin kuin ennen
ja pehmeällä äänelläsi
puhu meille pullista ja letuista
ja saa meidät uskomaan
että
elämä jatkuu sittenkin
että
maailma on kaunis
että
vielä emme saa luovuttaa
että
sinä olet vieläkin
siellä jossakin
meitä varten
>
Mummulle.
"Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi
mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois."
Ps. 90: 5-6 25.11.2007
kalastajasylimerestä minä kalastan
lohdutusta
nautintoa
mutta aina minun on päästettävä
saaliini menemään
en kestä niitä
silmiä
jotka paljastavat liikaa
sylimerestä minä kalastan.
ehkä joskus saan saaliiksi
kauniin vonkaleen
jota en haluakaan enää
päästää menemään>
17.10.2007
Toisenlainen RakkausrunoEikö me voitaisi vain olla
niin kuin niissä ällöttävän siirappisissa
rakkausrunoissa
joita
vaahtokarkin maku suussa
meistä kirjoitin
kun vielä lapsellisesti kuvittelin
sinun olevan
koko elämäni
Eikö voitaisi olla?
Silloin voisin ahmia koko
rakkaustarinan
ja oksentaa sen ulos
helpottaakseni oloani
ja saisin toivotettua sinut
helvettiin elämästäni
rakas>
Olisipa tämä luku jo pian ohi elämästäni. 11.10.2007
SINÄKun valot oli jo sammutettu
ja talo hiljentynyt joka kerroksessa
herättelit sisintäni
vartaloni kautta
Hengityksemme kasvoi samaan tahtiin
poskipäidemme muistuttaessa tulipunaisia ruusuja
Hiljaa sinä herättelit
sisintäni
ja pian ääriviivojamme ei voinut enää
erottaa toisistaan
ja minä itkin ilosta ja nautinnosta
ja viimein nukahtaessani
sain takertua sinuun kuin
hukkuva pelastajaansa
Kuka nyt silittää selkäni kaarta rauhoittuakseni
kuka tekee kädelleen pesän hiuksieni takkuihin?
>
02.10.2007
siskopienise kaupunki nielaisi sinut
vei mukanaan
huumasi ja hullaannutti
ennen välissämme paksuuntui
pelon jää
minun nuoruuteni hölmöydet
nyt kun tunnen sinut läheisempänä kuin koskaan
välillämme on liian monta kilometriä
ja minä kuitenkin eksyisin Helsingissä
pienen paikan tyttö
tiedäthän silti
että olen pahoillani niistä kamalista vuosista
ja olet minulle todella rakas
siskopieni>
Minun ihana isosisko. 23.09.2007
matkallaensimmäiset pienet sipaisut
saavat kylmät väreet liikkeelle
tiedän niiden vielä tänään muuttuvan kuumiksi aalloiksi
olemme matkalla
josta kuuluu nauttia
jonka ei koskaan odottaisi loppuvan
mutta silti päämäärä
houkuttaa
vavisuttaa
tämä on se hetki kun
minä tunnen olevani joku
oikeasti
juuri tällä hetkellä
vaikka tiedän
että minä hetkenä tahansa
tämä loppuu
sinä lähdet
olet toisen oma
enkä tiedä näenkö sinua koskaan enää
mutta en murehdi sitä
nautin
tunnen ihailevan katseesi vartalollani
kun selkäni taipuu kaarelle
ja pian sinun silmäsi säkenöivät
yhdessä minun joka sopukkani kanssa
ja tiedän että
janoan tätä vielä lisää>
13.09.2007
Operaatio Kypärät Lyttyynovella lennän selälleni
kiroan korkeita korkoja ja kuntoani
poke tarttuu käteeni,
en tiedä vittuillakseenko vain
sisällä tungos kuristaa kurkussani
mutta teemme tietä tiskille
tequilat nassuun irvistyksen kera
tästä se lähtee
Operaatio Kypärät Lyttyyn
tanssilattialla hikoilen sinut
pois vartalostani
annan lantion pyöriä
pilkku tulee aina liian aikaisin
se masentaa yksin kotiin menevät
taksissa pyyhin silmäni kuiviksi
olen kuin ikkunassa tietään etsivä vesipisara
>
11.09.2007
Perhosia vatsassaNäen sinut ja punaisen kiharapilvesi
jo kaukaa
tekisi mieli kääntyä takaisin
pujahtaa ruokakauppaan
hyllyjen väliin pakoon
Tulen lähemmäksi
tatuointini seurana
vatsassani lepattaa monta perhosta
Olen kohta kohdallasi
kenkäni kärjet ovat
erittäin mielenkiintoiset
Olet siinä ja tervehdit
säteilevällä hymylläsi
huulipunasi on marjapuuron väristä
katson suoraan silmiisi, hymyilen
ja tapailen sanoja
Ota minut syliisi!
Suutele!
mutta vastaan vain "Hei. Täällä taas.">
Sekavat tunteet. Pelottaa, koska tajusin tykkääväni tästä naisesta ihan liikaa.
[muokattu 070907] 06.09.2007
kilometreihin minä sinut
tiputan matkastani,
ainoana lauluna
lenkkitossujen hipaisut
rahiseva hiekka
viemäreihin minä sinut tyhjennän
tukin tukin
miksen osaa tätä jo
ilman kyyneliä ja ääntä?
jokaisen pullon tyhjennettyäni
huomaan ettet sinä ollutkaan
siellä pohjalla
vaikka pillerit vatsassa
verenkierrossa
voisivat niin huijatakin
laittaa minut näkemään näkyjä
horrostilassa
raastan sinut
revin rikki itseni sinut meidät
tahdon saada maailman katoamaan>
Siistitty versio edellisestä joka poistettiin. Tämä vissiin kelpaa ylläpidolle? 21.08.2007
Tee minusta ehjäYritän ottaa hetkestä kiinni
niin kuin aina neuvotaan
vaikka en oikein tiedä
miten se onnistuisi
etten paljastuisi
Koitan niin kovasti tatuoida sinut
silmieni verkkokalvoille
jotta asuisit minussa ikuisesti
mutta iltaisin kun vuoteeni on viileä
ja tuntuu aivan liian suurelta
minä en muista kasvojasi kokonaan.
Muistan vain ilkikurisen hymyn
ja tunkeilevan tuijottavat silmät
(mutta minkä väriset ne ovat?)
Palavasti tahtoisin kertoa
kuinka vieläkin rakastan.
Tahtoisin sinun vieläkin katsovan minua
kuin jumalatarta
mutta silmäsi
jäävät kiinni häneen
Voi miten vihaankaan häntä!
Katsoisit minuun.
Katsoisit oikeasti,
et vain mielikuvituksessani
etten tuntisi itseäni hölmöksi
Rakas, haluaisin
että
tekisit minusta taas ehjän.>
Anna anteeksi, tein virheen. Tai siis monta. Niin sinäkin. 20.08.2007
| 0| 20 | 40 | 60 |
|