Lajittele runot aakkosjärjestykseen
Näytä ilman arvosteluja
Näytä vain otsikot
Yhden taivaan allaOlen nähnyt Ateenan ihmeet
Huutanut ja hakenut rakkautta
Julian parvekkeen alta
Veronan yössä
Olen sammuttanut janoni
Antiikin Rooman lähteillä
ja itkenyt itseni uneen
La Ramblan kaduilla
yöllisten naisten
kävellessä kuiskien ohitseni
Olen uinut alasti
Mincion vihressä vedessä
ja rakastellut tuntematonta
romanttisessa Montpellierissa
Olen maistanut Kölnin vettä
ja nähnyt rautaesiripun
raunioiden murenevan
ja ihmisten siinä lomassa
Silti mikään,
koskaan,
ei ikinä,
ollut kuin kesämökkinne
pieni veranta jolla istuimme
kahden kiikkukeinuissa
jotka narisivat
eikä kuten sinun taikomasi
pannukahvi
jonka tuoksun muisto
hivelee vieläkin
minun kielenpäälläni
Juhannusloitsuja,
muistan sinun kuiskanneen
enkä unohda sinua
koskaan
enkä ikinä>
11.07.2012Hyvin visuaalista tekstiä - sellaista, jonka näkee oitis kuvina päässään lukiessaan ja pääsee runoon sisälle. Vaikuttava, vahva. Itkin tätä lukiessani ja se on hyvä merkki. Upea. >Arvostelija: Ruoste11.07.2012 PikkukarhuMuistatko hetken
kun katselimme tähtiä
pimenevinä talviöinä
Muurattuina punaisten kerrostalojen
varjoisaan katveeseen
Saatoimme maata tunteja lumihangessa
taivasta tuijottaen, kylmästä vapisten
Sinä teit lumienkeleitä, minä en.
Minä makasin vierelläsi, lähellä
niin että jokainen siipi jonka teit enkelillesi
kosketti minua varovasti
Tuo on Pikkukarhu, yritin viisaasti
Hymyilit ja heitit lumihiutaleita päälleni
Puistelin pehkoani ja tunsin aitoa iloa
Muistatko sen pihan, puisen keinun jossa keinuimme
kurjaa asuinseutua, rumaa arkkitehtuuria
tärkeämmät sanoisivat
mutta meille se oli maailma tähtikarttoineen
paratiisi ilman omenaa ja käärmettä.
Niin kirkaskatseisia kuin olimmekin
ja niin valmiina aikuisuuteen
Kiire oli vihollinen
aika meitä vastaan
Jos tapaisimme nyt,
tulisit lähelleni
On ihana päivä rakas
minä sanoisin
ja vanhenisin kanssasi hetken
Hymyilisit varovasti, kuin ujostellen
ja koskettaisit minua siivilläsi.>
19.12.2009Tämän tunnelma on upea, haikeudessaan niin kaunis ja tuo loppu niin lämmin >Arvostelija: Anjuska19.12.2009 Voi haikeus. Upeita sanoja punottuna yhteen, hetken pieniä tilanteita, jotka kuitenkin ovat kantajalleen suurempia kuin maailmankaikkeus. Niitä hetkiä, jotka tekevät elämän. Voi jumaliste miten kaunista. "ja vanhenisin kanssasi hetken Hymyilisit varovasti, kuin ujostellen ja koskettaisit minua siivilläsi." Kauneinta mitä olen vähään aikaan lukenut. >Arvostelija: sateen varjo06.03.2010 syvää sydämenlämpöä >Arvostelija: Rokkarinpimu09.04.2010 Lumoava. >Arvostelija: CelticVampire21.04.2010 tässä on ihana tunnelma. tykkään paljon :) >Arvostelija: ennu24.04.2010 Aivan huikea, huikea kertomus, jota luin iho kananlihalla, henkeä pidätellen.. niin suunnaton lämpö ja tunne huokuu tekstistäsi, upeasti olet sen sanoiksi luonut.. tasoittelen hetken tunnetta ja taidan lukea vielä.. ja ehkä vielä.. >Arvostelija: rimpsenssa19.06.2010 Sanojesi äärelleLyöt puhettani
väännät sen muodottomaksi
Etsin piiloa
pyydän sinut pois
Seuraat syljelläsi
ympäri asuntoamme
joka on muuttunut
hautausmaaksi
Kaatuneiden muistolle
alakerran kuppilassa kilistävät
Huoneesta huoneeseen
huudot kantautuu
Lapsena pakenin sängyn alle
Juokset vihasi kädessä
niin kauon ja kauemminkin
Lopulta juoksen ulos
piiloudun lumihankeen
Sanojesi äärelle
nukahdan>
19.12.2009
Suolaista sadettaHuone hengittää meitä keuhkoillaan
Käperryn tunteisiini itseäni halaamaan
Sanot, sataa suolaista sadetta
vaikka tiedät, ei sisällä voi sataa
Tiesit että ne olivat kyyneliäni jotka sinut kastelivat
mutta et välittänyt
Et niin yhtään mistään
Katselit hetken kuin tyhjää
Toisinaan elämä pistää, sanoit ja hymyilit
jonka jälkeen poistuit huoneesta
Poistuit hakemaan sateenvarjon
Levitit sen raapivat kynnet eteeni
enkä voinut hengittää
Nyt sade ei häiritse meitä enää
hymyilit niin kauniisti
ja niiasit kuin lapsi
ujona kevätjuhlassaan
Esitit hölmöä
niin kuin sinulla oli joskus tapana
Sellaiset asiat
pienet ja tärkeät
lakaisit maton alle, kuin niitä ei olisi ollutkaan
Sellaiset asiat
Pienet ja tärkeät
tekevätkin sinusta niin rakastettavan
Sait minut hymyilemään
>
Voi veljet että hetkittäin kaipaan elämään elämää joka tuntui ja rytisi. Pyörremyrskyjä ja poutapäiviä, niistä kirjaimet syntyvät.
22.05.2009Ihana oli tätä lukea, elämää :) >Arvostelija: Anjuska22.05.2009 Oi että, tämän runon nuoruus ja tunteiden totaalinen hetkeen pysähtynyt voimakkuus saa nuoruusmuistoihin palaamaan tämän lukijan. Ja tulevaan. Punakynälisäykseesi tekee mieli kommentti myös laittaa: eivät nuo riehuvat ja kiehuvat tunteet katoa iän myötä, onneksi eivät :))) >Arvostelija: Vipero22.05.2009 En yleensä pidä näinkään pitkistä runoista,mutta tämä on hyvä, loistavia kielikuvia ja paljon tunnetta. >Arvostelija: HurmaavaMurhaajatar22.05.2009 Tosi nätti runo <3 >Arvostelija: surukukkanen28.06.2009 Huih, niin kaunis tunnelma. Nään mielessäni tuon tilanteen ja sateenvarjonkin. Tämä iski todella hyvin, voisi lukea kymmeniä kertoja :) Runon säkeet jäävät hyvin mieleen ja melkein pystyn näkemään hymysikin. Mahtavan taidokasta runoilua sinulta. Suosikit. >Arvostelija: Sirutar05.07.2009 koskettavaa >Arvostelija: Rock'n Rose30.07.2009 Ensimmäinen osio on huikea, ihan jo runo sinänsä, olisi ehkä minulle jopa ollut ihan tämä tässä ja täysi. Toisen osan huikeat kielikuvat kuienkin täydensivät kakkua kauniisti ja siihen olisin lopettanut. kaksi viimeistä osaa saavat aikaan melkoisen ristiriitaisuuden tunteiden ja tekojen ja sanojen välillä, ehkä tarkoituksellakin, mutta osaltaan ne hukuttavat alleen sen uean runouden, joka loisti kahdessa ekassa osassa.. äh anteeksi, intouduin jaarittelemaan.. :) tunteita herätit, muistojakin ehkä, positiivista kuitenkin. :) >Arvostelija: rimpsenssa19.06.2010 Kertakäyttöinen intohimoLiha vasten lihaa
hangaten hurmioissa
Ilmassa haju
kuin palavan ihmisen
Käristyneen nahan, jota me pukunamme
Kaksi Jumalaa toisiaan kosketellen
Kaksi ihmistä jumalatonta
toisiltaan odottaen
saalistaen
Nokkien hekuman äärirajoilla
kuin korppikotkat kuollutta uhriaan
Kokien tunteiden rovion
kiristävän pinnassaan, sisällään
Kuinka hulluja me ihmiset olemmekaan
>
22.05.2009olipa mielen kiintoinen runo ehkä en ihan ymärtänyt mut kyl jätti miettimään >Arvostelija: Tuomo23.05.2009 Tiimellys vailla vertaansa. >Arvostelija: pörrykkä23.05.2009 Voimakas runo joka herättelee miettimään monenlaisia, näin tämän nykypäivään liittyvien kertakäyttösuhteiden pohdintana! >Arvostelija: Soturinsydän24.05.2009 Joka ilta lennänLiidän yllä taivaan
virtaan joessa
Katselen maata mustunutta
ja liikun hetken sen alla
Kuljen kuolematta
Näen sillat sortuneet
viimeisetin polttaneet
Mietin kasvoja
hiekkaan hautuneita
Hiekkaan, jossa ne itseensä henkeä puhaltaen
odottavat, veikkaan
Karjat mädäntyneet tien varsiin ja ojiin
Raadonsyöjien käsiin maallisensa jättäneet
henget odottamaan
syntymää seuraavaa
Rakastavaiset puihin kuin juurtuneet
vangeiksi maan
Kahlitsivatko he itsensä siihen
kera ketjujen ja lukkojen, mietin
Katson lähempää mitä heistä on jäljellä
ja pohdin, mistä he oikein olivat selvillä
Kantaneet eivät jalat päivään uuteen
Omani ei eliseen, heidän ikuisuuteen
Raskain mielin suljen television
Ei mitään uutta Auringon alla, ajattelen
Ei mitään uutta
>
Raskaita sanoja nuoruudesta. Aikaa on näistäkin runoista.
Pitkät tekstit ovat vaikeita. Sudenkuoppia.
22.05.2009
Hymni onkivavalleMä istun veden ääreen
Istun ja ongin
lumpeenkukkia hennon valkoisia
olkikorin, tai kaksi
sinulle, kuin lahjaksi
vaikka ei ole nimipäiväsikään
ei tänään
Vaieten sydämeni huokaa
ollessaan lähelläsi
Vaieten se sinua rakastaa
maatessaan alla taivaan, päällä maan
Hiljaa kuin lumpeenkukat kelluvat
Hiljaa kuin ihmiset kasvavat
Päivä jokainen jonka elät
on juhlapäiväni>
Vaikeneminen on salaisuutta, hiljaista ja etäistä.
21.05.2009Tässä on enemmän sanomaa kuin sanat kertovat >Arvostelija: Anjuska21.05.2009 Tässä on aivan valtavan vahvasti sanomaa ja tunnetta. Mielettömän kauniita sanoja ja lauseita, herkän ehjä tunnelma läpi koko runon. Tykkään paljon paljon! >Arvostelija: Tiitu22.05.2009 Ihana tämä =) OIkein kaunista ja kesäistä. Suosikit-> >Arvostelija: Sirutar23.05.2009 Todella kaunis rytmi, ja viimeiset kaksi riviä ovat todella kauniisti sanottu. Tässä on tavoitettu todella hyvin se välittämisen tunne, kun haluaa ilahduttaa/muistaa toista ihan ilman "syytä", kuten nimipäivää :)) p.s kiitos kommentistasi :) Hain tavallaan naiivia asennetta, vaikka inspiraation antanut ajatukseni ei ole niin naiivi :D Vaikea selittää. >Arvostelija: Smaragdiina24.05.2009 Pakko vielä uudestaan kommentoida. Runosi on särkymättömän kaunis, nään nuo lumpeenkukatkin. Miten osaatkaan kirjoittaa näin, että lukija "maalaa" runojasi silmiensä eteen. Näistä kyllä saisikin upeita tauluja :)) >Arvostelija: Sirutar05.07.2009 Kenen aika onKellot katselevat minua syyttävästi
Tuhlaan heidän aikaa
tekemättä mitään
näkemättä ketään
Tumppaan tupakan
sytytän toisen
Katto ylläni taivasta vasten
joka elää imien minusta voimaa
sisäänsä pimeään
Minä pelkään kylmää
Pelkään hämärää
Lopulta huoneessa ei ole enää elämää
En tuhlaa enää aikaa kenenkään
En enää hetkeäkään>
Päivistä parhaimmat eivät ole ne joina koen jonkin asteista pakkoa paeta tekstiin. Kerran itseasiassa mietinkin mistä johtuu että onnelliset ihmiset eivät kirjoita, eivätkä luo..?
21.05.2009älä viiti, mä olen onnellinen ihminen ja kirjoitan sekä luon :) Pidän runostasi, maskuliinen ote henkii :) >Arvostelija: Anjuska21.05.2009 Ehkä kaunein teksti syntyy halusta (desire) saada jotakin. Kun sen saavuttaa, se onkin vain historiaa. Siitä kirjoittaminen saattaisin näyttää vain siirapilta. Voimakkain teksti syntyy tuskasta (pain) jonkun puuttuessa. Kun sen saavuttaa, siinä ei olekaan mitään kirjoitettavaa, sillä tuska on hävinnyt. Jostakin syystä tupakka on vertauskuva yksinäisyydelle paitsi Hectorin laulussa, jossa imetään piipusta taivaat. Tämä on hieno runo ja herätti edellä esitetyt ajatukset. Kiitos sanoistasi runollani. >Arvostelija: Panthera22.05.2009 Kyllä onnellinen ihminenkin kirjoittaa ja luo, mutta harvemmin niistä tulee niin karua,mielenkiintoista ja puhuttelevaa tekstiä että niitä sen kummemmin jää miettimään. ;) Mietteliäs runosi, ..rupesipa tekemään mieleni tupakkaa. >Arvostelija: beautiful end28.05.2009 Lakkaamatta laskemastaLapsena pienenä monesti pohdin, mietin niin usein kuin vain tohdin
miltä tuntuu olla ihminen aikuinen
löytää ruusu punainen, ihminen rakkauden arvoinen
Ei ajatukseni laatua, ei keskitietä oikeaa löytänyt
eikä mieleni niin kaunista asiaa käsittänyt
mutta vanhetessani huomasin, että minullekkin ihminen on laulun arvoinen
On jokainen lapsi maan, kuin tähti kaunein taivaan.
Istuessani tässä, meren rannalla
poukamassa meidän
peilailen omia vanhetuneita kasvojani
tyynessä vedessä
Näen silmät lasittuneet ruskeat
ja hiukset huonovointiset, väsyneet, mustat
Elämän karaisema hymyni, ja surun peittämä otsani
Huolen tuoman harmauden ympärilläni
Hiljaa vuodatan pisaran
Olen huomannut että jokainen ilme sinun,
on muisto vaalimisen arvoinen, lahja elämän,
katoavan auringon, jonka jo taaksesi jätit
Kuihtui kukkamme sinun mennessäsi
luokse tähtien taivaan, sinne menit laulamaan
minut jätit vaeltamaan, yksin kylmään maailmaan
Ei talomme ovet narise niinkuin ennen
ei hanasta valu vesi öisin meitä hereillä pitäen
Ei tuuli käy ikkunaan niinkuin ennen,
eikä hakkaa puiden oksat seinää
On talomme tyyni kuin meri,
josta vanhoja kasvojani katselen
ja menneitä suruissani haikailen
Sydämeni myrskyissä vaikertaen,
odottaen että kasvaa ruusumme takaisin
vieden varjot pois, vieden kivun pois
tuoden onnen sydämeeni, ilon kasvoilleni
Päiviäni laskien
>
Runo muodostui unissani. Näin itseni vanhana miehenä ja niin kovin yksinäisenä. Aamulla en halunnut päästää ajatusta karkuun. Mässäilin sillä.
21.05.2009Jo on huiman kaunista runoilua! Valtavan kaunista kerrontaa. Pituudestaan huolimatta, ei ajatus katkea kertaakaan vaan taidolla luotsaa lukijansa läpi tunnelmien ja kuvien kohti loppuaan. Jos unet kertovat meille opetuksiaan, niin tämä ainakin. Sitä kannattaa lukea moneen kertaan ja miettiä elämänarvoja. >Arvostelija: Mandella21.05.2009 Aasinsilta ajatukseenIstuit siinä vain ja odotit
häilyvä kajo silmissäsi
Ja kun kevät teki taas tuloaan
sinä odotit siellä yhä
Istuit vain
eikä edes hiekka jota puhalsin silmiisi
saanut ilmettäsi värähtämään
kauon kuollutta katsettasi heräämään
Tiedä
ei eteisesi ole vieläkään täynnä ihmisiä
Ei ystäviä, ei läheisiä
Sillä se viimeinenkin jonka huusit pois
on jo lähtenyt
ja se ainoa jonka toivoit lähtevän
oli lopulta ainut joka jäi
Voit odottaa niin kauon että taivas tulee luoksesi
mutta mikään ei tule muuttumaan
Minä olen ainoa luonasi
etkä saa muita palaamaan
Ja sinä istuit
Istuit vain>
Kirjoitin runon joskus hämmennyksen vuosina, kun pitkän suhteen todellisuus alkoi kajastamaan viimein minunkin mieleeni.
21.05.2009Tosi koskettava runo, Pidän tasta kovasti! >Arvostelija: jedida16.08.2009 |
|
Veljeni Leijonamieli 
