|
 |
 |
 |
 |
|
|
 |
 |
Lajittele runot aakkosjärjestykseen Näytä ilman arvosteluja Näytä vain otsikot
ElokuvakerrontaaMaailma ei kestäisi yhtään sanaa.
Sana on liikaa.
Sana ei kastele, ei pese, ei käytä vessassa.
Sana ei silitä, tilittää vain omia tilejään.
Eikä vie vessaan.
Maailma ei kestäisi yhtään lisää tuoksua.
Viehättävä ja tai kiihottava,
kun sanahelinä soi jotain pirunviulun kanssa yhteistä.
Eikä maailma jaksaisi katsella iloista elämää.
Miettiä, miksi suksi ei luista.
Pienoisevankeliumi oli opittu liian hyvin,
ja valehteleva huijari keimailee vain sorsaparvelle.
Ei voisi olla enempää iloa kivussa,
kuin vääntää heittovivusta
ja poistua helikopterista,
jonkin elokuvakerronnan pariin.>
06.01.2013
Huijarin kanssaUutiskatsauksen kevennys.
Missähän, tai minnehän, ne on menneet?
Ei kevennetä, ei.
Raskasta, pakkasta ja läskiä.
Hyppytautisella ei riitä sanaa parantavaa.
Eikä luulotautinen saa kyytiä sairaalaan.
Potee oloansa pimeässä komerossa.
Tarkoitettuaan, ettei tule vielä utopiastaan esiin.
Ja sanottuaan, että kylpee valossa kirkkaassa.
Näkymätön ja näkyvä, käsillä ja käsittämätön.
Huijarin kanssa pitää olla tarkkana.
Se värähtelee väärää taajuutta,
mikä tarkoittaa vain sitä, että se ei ole kylpenyt aikoihin.
>
06.01.2013
KaraokessaKiertokulkuja auringon
ja tähdettömiä öitä.
Mietin,
onko mitään määrää elämällä täällä.
Umpihankea ja juoksuhiekkaa,
rämmin minä täällä.
Miettien vain onko mitään määrää hyvällä,
väärällä.
Tuli tuoksu, tuli tunne,
tuli ajatus.
Tuli ikikesä, ajatella,
ja tuli kuoleman katse.
Askeleet kantoi,
ja jokin suurempi rauhan antoi.
Tuli ajatus: olla täällä.
Karaokessa laulaa hiljaisella volumella:
pettävällä jäällä.>
05.01.2013Hienosti kuvattu tunnelma! >Arvostelija: vesilintu05.01.2013 Kivoja säveliä! >Arvostelija: Grobbelaar05.01.2013 Pelottava jumalasiSelässäsi on reppu ja edessäsi tie.
Tahdotko muiston kirjaasi?
Ota ensimmäinen askel
ja etsi elämäsi hetket.
Pieninä palasina,
pienistä palasista,
kokoa uudelleen eheä mieli.
Anna sen tuulen hyvittää,
joka tuo raikasta ilmaa.
Tunkkaiseen sydämeen
päästä parannuksen tunteet.
Huojenna taakkasi,
istahda rukoukseen,
löydä tähtihetkesi,
etsi muistijälkesi,
tallenna kirjoihisi rakkaus.
Elä rakkaus. Opi yksinäisyys.
Kasvata panssari pahaa vastaan.
Kasvata elämänpuu,
jonka lehdet parantavat,
eivät myrkytä.
Opiskele hiljaisuus.
Mietiskele viisaus.
Punnitse totuus.
Laske hyvien tekojesi määrä.
Katso peiliin ja etsi elämä silmistäsi.
Älä verhoudu tuskaan.
Älä raahaa mukanasi kipeää kateutta.
Älä sulje sydäntäsi lukkojen taakse.
Katsele tuskaa, itke se pois.
Lähetä matkoihisi kipusi,
kipeään sydämeesi päästä valo.
Ymmärrä elämäntie.
Pidä neuvoa ymmärryksesi kanssa.
Vaikka pelottaa, anna valon tehdä tilaa.
Anna avaruuden kasvattaa voimiasi.
Muista kiitoksella vapahtajaasi.
Sulkeudu syliin rakkauden.
Se parantaa.
Huokaise helpotuksesta, kun se,
jolle olet halpa lelu tai pila,
päästää otteestaan.
Oikaise lakanasi,
kastele kukkasi,
avaa radio
ja anna lämmön täyttää asuntosi.
Ojentaudu suoraan,
äläkä kumartele vääryyttä.
Siinä vapautesi.
Siinä voimasi.
Siinä pelottava jumalasi.>
15.12.2012Todellakin hieno teos tämä. Ihmiseltähän ei paljoa vaadita... Sinä sen osasit sanoa. :) >Arvostelija: tinakenkätyttö15.12.2012 Lähetä paha poisLähetä varjo pois.
Lähetä pois pahan kantaja.
Lähetä matkoihisi vaiva ja murhe.
Hengitä puhdasta ilmaa
ja huokaise helpotuksesta,
kun taakkasi on poissa.
Sulje sydämesi vaaralta.
Ota ja avaa lukkosi,
vapaudu pahasta.
Lähetä matkoihinsa pahankantaja,
ja torju pois huoliensa sälyttäjä.
Sulje pois huoneestasi taakkojen tuoja.
Osta sellainen kirja,
jossa on rakkaus.
Lue sellainen kirja,
jossa on vapaus.
Itke onnenkyynel.
Sulje sydämeesi lämpö.
Älä pakkasta sinne päästä.
Se ei sinua säästä.
Hengitä sisääsi vapauden tuulet.
Kulje polkusi kevein mielin.
Älä itke pahan tähden.
Älä sen, joka sälyttää sinulle taakkansa.
Kanna pääsi ylpeydellä.
Mielellä eheällä tavoita taivas.
Sydämellä kevyellä tanssi Jeesus-lapsen kanssa,
ja taivaitten helinä on musiikki,
joka nostaa taivaisiin.
Pyydä minulta mitä vain,
ja minä olen luonasi.
Minä luon uudeksi kaiken,
minkä paha rikkoi valheillaan onnesta.
Näethän, miten paha kaartaa ylläsi,
kuin raatoa etsien.
Ellet itse kykene puolustamaan itseäsi,
minä puolustan sinua.
Lähetä pois ylpeät silmät.
Lähetä pois pahan kourat,
jotka kuristavat.
Lähetä pois kahleesi,
avaa lukkosi
ja hengitä vapautta.
Anna murheen purkautua kipeästä sydämestä.
Ota vastaan huojennus, kun itkut on itketty.
Pelkistä elämääsi sen verran,
ettet jää kiertämään pahan pikkusormea,
nuolemaan sen haavoja.
Minä nostan taakan harteiltasi.
Tuon puhtaan ilman keuhkoihisi.
Lasiisi puhtaan juoman,
ja puhtaan ilon sydämeesi.
Älä pelkää yksinäisyyttä,
sillä se ei sinua heitä tarpeettomana pois.
Älä pelkää yksinäisyyttä,
sillä se ei sinua höykkyytä pilana,
jolla leikitellä.
Nosta pääsi ja kiharra hiuksesi.
Laske jalkasi lämpimään hauteeseen,
kaunista itsesi ja anna lämmön tulla vieraaksi.
Ehkä ilo ja läheisyys lohduttavat sinua.
Ehkä pehmeä käsi poskellasi
kuivaa kyyneleesi.
"Hän teki väärin",
käsi sanoo,
ja elämä palaa sinuun.
"Sinulla on lupa hengittää",
ja kuristava käsi on poissa.
Laskeudu rauhassa lepäämään.
Sulkeudu peittojen alle
mietiskelemään painoa pahan.
Kaukana poissa, paha vaanii,
ymmärtämättä tekojaan.
Kasvakoon ymmärryksesi.
Kasvakoon hyvä tahtosi.
Kasvakoon kykysi pitää puolesi.
Kasvakoon eheytesi.
Ja kauneutesi sisäisen ihmisen
olkoon ystäväsi aina.>
15.12.2012Upea upea runo!!! >Arvostelija: vesilintu05.01.2013 Joulu yksinKuuletko sydän, kuinka lumihiutaleet laskeutuu osaksi hankea valkoisinta?
Kuuletko sydän, kuinka kynttilät kertovat tarinaa?
Tavoittaa voitko sen, kuinka avaruuden tähdet lähettävät lämpönsä maailmaan?
Ja pienet salaisuudet, vailla kertojaa, etsivät puheenalkajaa.
Näetkö sydämeni, kuinka metsät huokaavat lumivaipassaan?
Vietkö vielä lyhteen linnuille, vaikka rakkautesi lähti ja sinut jätti?
Saavuttaa voitko sen tunteen, että rakkaus on kaikkialla ympärilläsi?
Muistatko joulut menneet ja kiität rakkaudesta, jonka osaksesi olet saanut?
Pidätkö sydämeni siitä, että rukous nousee siivilleen ja puhuu sydämelle toisen, kaltaisesi?
Pidätkö, sydän, siitä, kun kipinä syttyy ja valaisee pimeän yön?
Oletko valmis, sydämeni, ottamaan vastaan joulun yksinäisen?
Ja laskeutumaan polvirukoukseen paremman maailman puolesta?
Minä nostan taakan harteiltasi.
Minä avaan kahleet ja opetan sinut tyytymään vielä vähempään, kuin, mitä nyt saat nauttia.
Minä annan sinulle monin verroin enemmän,
kuin yksikään läheisesi voi sinulle antaa.
Ja parannan kaikki haavasi.
Jos kanssasi voin jakaa joulun tämän.
Jos sallit vielä minun kuiskailla korviisi sanat nämä.
Jos vielä pidät kättä kädessäni, etkä lähde pois,
minä muistutan sinulle siitä, kuinka hopeamaljat ja sanaristikot tuovat esiin sen, mistä puutetta on,
mutta sinulta ei ole puuttuva mitään.
Levitä kätesi avaruuden alla,
ja anna tähtien sataa päällesi.
Tanssi hangella puhtaan valkealla,
ja kuule helinä, kun pakkanen rikkoo
maailmasi rauhaa.
Mutta älä pelkää, sillä kotisi lämpö,
voi olla enemmän, kuin pakkanen.
Eikä sinulta ole puuttuva mitään.
Jos olet valmis jouluun yksin,
ja sydämesi näkee.
Sydämesi myös kuulee sanat,
joita kukaan toinen ei sinulle lausua voi.
Ja sydämesi hypähtää vastaanottamaan
joulun lapsen, sädehtivillä silmillään
hän vie sinut matkalle,
jota kukaan toinen ei voi sinulle,
sinun puolestasi eikä tähtesi,
sinulle tarjota.
Eikä sillä matkalla ole varjoja.>
15.12.2012Ihana jouluruno! >Arvostelija: vesilintu05.01.2013 Vain taivas on rajanaMinä ajan sisään tietoisuuteeni,
tätä uutta levyä ja ohjelmaa.
Lumihiutaleita ja kynttilän valoa.
Minä opettelen kirjoittamaan
"Minä-viestejä."
Ja se tuo ilon.
Se tuo ilon.
Se tuo minulle ilon.
Tanssin pakkashangella.
Huudan tähtitarhoihin.
Kurkotun kohti kirkkainta
Pohjantähteä.
Muistan menneisyyteni,
ja jotenkin, aistin sen,
mitä tuleva on.
Ei pelkoa.
Ei mitään pelkoa.
Se tuo kyyneleet silmiini,
kertoan,
se on totta.
Se on totta minussa.
Minä olen totta.
Minä olen totta.
Sinä olet totta.
Yhdessä me olemme totta.
Ja silloin.
Vain taivas on rajana.>
14.12.2012Tämä on voimakas sävyltään, hyvä!! >Arvostelija: AlishaMariel14.12.2012 ValoonEn voi koskettaa.
En sisääni päästää.
Täytyy itseä säästää.
Sen lupasin Sulle.
En voi hivellä pintaa.
Kysytkö koskaan hintaa?
En voi, enkä tahdo.
Koska olen toisen oma.
Toisen lomailijan loma.
Älä pelkää, Hän on Herra.
Tuntee minut,
paremmin kuin sinä.
Ja Hänelle minä olen minä.
Hänen sylissään lapsi vain,
joka tuntee rauhan suloisen,
sunnuntain.
En voi koskettaa.
En itseäni antaa.
Jo tuuli hyväilee rantaa,
ja nousee Pohjantähti.
Pimeä käy ylle,
muttei pahaa tee.
Rantaan hiljaiseen,
saapuu joukko hiljainen:
"Tule jouluyö. Tule."
Silmäni suljen.
Näen paratiisilintujen
lentävän valoon.>
14.12.2012
Ei tarvitse pelätäKoska me kaikki olemme täällä.
Ja nostamme päänne,
korkeampaan tietoisuuteen,
meidän ei tarvitse pelätä loukkaavaa sanaa.>
14.12.2012
Varjele HerraSuolapähkinöitä ja sanoja kirkkaudesta.
Viiniä, siunattua Jeesuksen nimeen.
Humala. Kynttilöitä.
Voi me vaellamme syvyyksissä!
Radiopastori esittelee hedelmänsä:
"Tässä tyttäreni, kaikkeni."
Minä kuuntelen, en voi muuta.
Tämä maailma on tällainen.
Tällainen.
Enkä sano enempää.
Jeesus-lapsi syntyy pimeään yöhön.
Minun sydämeeni.
Se hetki, kun on rauha,
ja jotakin pyhyyden kokemuksesta.
Sanomaton taika valkean joulun.
Soisin sen kaikille,
mutta tiedän lait,
lainkirjat.
Sen hetken toivon kaikille,
mutta sitä ei kaikki voi saada,
ellei Jeesus-lapsi sädehdi.
Ja jos joulu ei sädehdi,
on joulumieli poissa.
Sytytän kynttilän.
Siunaan Suomenmaan.
Varjele Herra.>
14.12.2012
Et vielä voi nähdäPuhuttele minua.
Puhu minulle.
Kerro perisynnistäni.
Osoita minulle,
missä menee elämäntie.
Rakastan sinua.
Ja se voima on suurempi,
vastavoima kuolemalle.
Kuolemaa suurempi.
Olen tässä.
Olen ja kuuntelen,
vaikka et tuskasi keskeltä huomaisi.
Olen tässä.
Sinä elät hyvin vähän kerrallaan.
Sinun kasvoillasi on tuska,
useimmiten.
En voi kuin viivähtää,
ja taas koittaa uusi työpäivä.
Me vaellamme hiljaa kohti valkeutta,
jota sinä et vielä voi nähdä.>
14.12.2012
Helvetin kuumaKiitän jokaisesta, lämpimästä tyynystä.
Jalosta ajatuksesta ja liikennemerkistä.
Opin ajamaan liikenteen seassa.
En kolaroinut kuin 4 kertaa.
Ja jatkan samaa.
Ohitin monta ravintolaa.
Kouvolassa ostin makkarakeiton.
Lisäsin vauhtiani.
Menettelin sillä tavalla kuin olisin
päämäärätietoinen.
Helvetin kuuma.>
19.11.2012Hurjaa ajoa. Mutta myös vahvasti kuljettava. HYVÄ! >Arvostelija: Grobbelaar16.01.2013 Pakkanen pureva on joutomaillaAlkaako jumalaton möykkä jos,
yhdessä tuokios,
taikoisi pahuuden pois?
Vai silloin hiljaista ois?
Miten hitaasti hirttää hengiltä kipu ja tuska,
ilman, että tarvitsee silloin takausta?
Mielenvakaajan hinta on tämä:
minä olen auto, ja hyvin rämä.
Kahvi jähtyy nopeaa,
en tavoitellut hopeaa,
enkä katsetta kopeaa,
vaan lämmintä ylle ja alle,
olisipa halinalle.
Tulee kiire, jos viiraa päässä.
Miettii mies päässään itsekkäässä.
Ravintolassa kaahaa, kuin viimeistä päivää.
"Katsokaa kaikki, kuinka räyhää rakkikoira, räyhää."
Houkuttaa mukaan jokaisen tollon,
hakkaamaan rintaansa, kuin Tarzan ois.
Maineeseensa saa tuhannennen lommon,
ja toivoo, pian, että kuolis pois.
Mutta mitä lähemmäksi kuilun reunaa,
heivaa hiljalleen kiikku jumalten.
Sitä vakaammin tietänsä kulkee ja sanat peilaa,
tuliko kunnianloukkaus, vai sainko palan ymmärryksen?
Näkijä näkee, mutta sokea huutaa.
"Tuo tyttö lisää tuskaa. Sekoita mustaa,
joukkoon valon, niin saat ison talon."
Ei nähdä voi, ei pärjääkään,
se kuinka maailman vereen värjääkään!
No, sellainen liemi on iloliemi,
että sitä lipoo moni kieli.
Nöyryyttävää katsella sivusta,
kun ei ymmärrystä saa irti kivusta.
Mutta, jotta ei ratkiriemukasta runoa,
tulisi tästä marinasta.
Aloitan pienestä tarinasta,
kuinka poika aasilla ratsasti.
Ja oman kasvoni pesen,
ja kuoreni koreaksi teen.
Näytän, miten uskolla Jeesukseen,
voi kävellä päällä veen.
Ja naurahdan hiljaa, kun tollo,
tulee vastaan, "Varo, tauollakin jo, kallo,
voi liian kovan iskun saada.
Se sinut tahtoo, mutta ei sänkyyn kaada."
En saa selvää, en.
Pääsen sisään, pääsen.
Mutta en tiedä miten.
Hiljaiseksi jos sieluni teen,
ja katson omaan sydämeen.
Etsin jotain toista peiliä, armollisempaa,
siihen ellen itseäni vertaa.
Joka kertaa en kieltäni syö,
ja löytyy myös siveysvyö.
Olenko esitanssija vai pelle.
Onko osani pakkanen vai helle.
Kenelle runot kirjoitan, kenelle.
Anellen kulkenut olen, vesilasia vailla.
Ja pakkanen pureva oli joutomailla.>
19.11.2012
Viha on vaarallinen ase.Niin moni pedofiili kirjoitti tänne:
"aamun hellä posken nukka."
Ja minä inhoan heitä,
koko sydämestäni.
Niin moni sanoi:
"Ha ha, siitäs saat enkelilapsi."
Ja minä sanoin:
"Te saatte vielä maistaa hirttoköyttä."
He eivät tajunneet, eivät tienneet,
että viha on vaarallinen ase.>
14.11.2012
Te olette tuhon omatHe raiskasivat minut niin paljon,
niin kauan,
kunnes murruin.
He hakkasivat niin kauan,
niin paljon,
kunnes murruin.
He löivät ja potkivat niin paljon,
ja niin kauan,
kunnes murruin.
He kutsuivat kaikki haaskalinnut:
"Tulkaa, syökäämme."
Tuli japanilaisia, tuli huoria.
Tuli homoja,
ja kaikki he söivät,
söivät ja söivät,
kunnes en enää jaksanut.
Niin, minä kirjoitin:
"En enää teitä armahda."
He suuttuivat.
Ja minä sanoin:
"Teille ei tule rakkautta,
ei joulua, ei mitään ihanaa,
koskaan."
Mutta he söivät ja söivät ja söivät,
kunnes, minä en enää jaksanut.
Silloin minä sanoin:
"Te olette tuhon omat.">
14.11.2012mistähän tää kertoo? ahneudesta ja kyltymättömyydestä pidin >Arvostelija: seba14.11.2012 Huhhuh. Pidän tästä runosta. Siinä on jotain sairaan kiehtovaa.. >Arvostelija: merenpohja20.11.2012 Japanilainen homo,
tyrkyttää mulkkuaan.
Ja minä kuolemaa.
Japanilainen leikkii yhä.
Minä en.>
14.11.2012
Isä, kun kuoletEn ole mitään velkaa,
enkä mitään katumaan jää.
Kun kuolet,
en tule hautajaisiisi.
Minulle on sama, kuka sinne tulee.
En sinua kunnioita.
En voi sinua rakastaa.
Et mitään ansaitse,
et yhtään sanaa rakkauden.
Inhoan sinua koko sydämestäni,
ja jos seisoisit tässä nyt,
tappaisin sinut nyt.>
14.11.2012
Kun kuoletÄiti, kun kuolet,
minä en tuo kukkia haudallesi.
En lauala yhtään itkuvirttä.
Äiti, kun kuolet,
minä en kanna muistoa hyvyydestäsi
tai rakkaudestasi mukanani.
Kun kuolet, äiti,
minä laulan laulun vapauden
ja kiitän Luojaa,
että menit seitsemään kirouksen manalaan:
Kiina, Korea, jne. Tervemenoa.
Enkä minä osta sinulle jouluna lahjaa.
Enkä hymyile sinulle tavatessa.
Niin paljon minä vihaan sinua.
Ahneuttasi. Murhanhimoasi.
Ahneuttasi. Järjettömyyttäsi.
Ja mätää vittuasi.>
14.11.2012
PahuusSinä vaikutat minusta pahuudelta.
Menisin viereiseen huoneeseen,
pois silmiesi alta.
Sinä tunnut minusta pahuudelta.
Menisin vaikka autiomaahan,
jos pääsisin pois silmiesi alta.
Kuuntelisin linnunlaulua.
Itkisin itkuni hajoamatta.
Saisin lohdutuksen.
Mutta minä vain istun.
Istun patsaan lailla.
Suolapatsaan lailla.
Tuijottelen menneitä.
Etsin vihjeitä.
"Mitä tarkoitti se Ikean kassa?"
Minä syötän linnunpoikasen.
Minä katselen ikkunasta talven tuloa.
Silmiesi alla.
Sinä hymyilet minulle.
Sinä autat minua.
Sinulla on valta siihen.
Vaikka se tuntuu pahuudelta.
Odotan sinua kotiin,
vaikka tunnut pahuudelta.
Odotan sinua lähelle,
vaikka pahuus kietoutuu lähelle.
Hämärä laskeutuu.
Elämä muuttaa muotoon.
Pedot tulevat.
Miksi päästäisin sinusta irti,
vaikka tunnut pahuudelta?
Miksi päästäisin irti,
menisin viereiseen huoneeseen,
kun olen kuin
suolapatsas menneessäni kiinni.
Ja pääsenkö koskaan irti?>
12.11.2012
Japanilainen syntymäpäiväOlipa kerran kaupunki ja kaupungissa paljon lapsia. Mutta sitten oli japanilaislapsiryhmä. Ja aina, kun joku kaupunginlapsi tuli siihen ikään, että hänellä oli syntymäpäivä, japanilaislapsiryhmä säntäsi paikalle ja sanoi: "Nyt leikitään, että on meidän syntymäpäivä.">
10.11.2012Sadun opetus: niin he ei koskaan saaneet yhtään ystävää. >Arvostelija: Pellava10.11.2012 Menen tästä ihan ymmälleni. Tähän paljouteeen. >Arvostelija: Albatrossi10.11.2012 | 0 | 20| 40 | 60 | 80 | 100 | 120 | 140 | 160 | 180 | 200 | 220 | 240 | 260 | 280 | 300 | 320 | 340 | 360 | 380 | 400 | 420 | 440 | 460 | 480 | 500 | 520 | 540 | 560 | 580 | 600 | 620 | 640 | 660 | 680 | 700 | 720 | 740 | 760 | 780 | 800 | 820 | 840 | 860 | 880 | 900 | 920 | 940 | 960 | 980 | 1000 | 1020 | 1040 | 1060 | 1080 | 1100 | 1120 | 1140 | 1160 | 1180 | 1200 | 1220 | 1240 | 1260 | 1280 | 1300 | 1320 | 1340 | 1360 | 1380 | 1400 | 1420 |
|
|