Lajittele runot aakkosjärjestykseen
Näytä arvostelut
Näytä vain otsikot
SuoElämäni on kuin suossa kävelemistä,
kuljen sen vellovalla pinnalla upoten,
vajoan yhä vain syvemmälle,
vaikka kuinka taistelen eteenpäin.
En ole luovuttanut,
vaikka huomasin sen,
kuinka vajoan yhä vain,
ensin nilkat ja sitten polvet,
joiden jälkeen olen jo vyötäisiäni
myöden suon syleilyssä.
Puren hampaat yhteen,
tarvon eteenpäin,
katse kaukana koivun rungossa,
joka seisoo kiinteällä maalla,
vajotessani sentti sentiltä alemmas.
Päättäväisenä ja pelokkaana,
odotan kuoleman hetkeä,
kun suon mutainen vesi,
yltää yli sieraimieni,
tukkien hengitykseni,
pysäyttäen etenemiseni.
Pystyykö tästä hetteiköstä,
löllyvästä lietteestä,
nousemaan vielä ylös,
ilman vajoamista?
>
Oi luontoäiti armahda minua.
07.07.2010
EtsinKatson taivaanrantaan,
silmin suruisin,
mieli kaihoten,
sydän ikävöiden.
Voi missä sinä oletkaan,
minä sinua niin kaipaan,
mikä meni vikaan,
joka meidät ajoi erilleen?
Sinua halasin,
olit ihan siinä lähellä,
yhtäkkiä katosit,
näin sinun syöksyvän,
katoavan ilman halki,
jonnekin kaukaisuuteen.
Olen etsinyt sinua,
metsistä ja pelloilta,
ulapalta ja maalta,
mutta en löydä sinua.
Yhä etsin,
vaikka tiedän,
olen jälkesi kadottanut,
enkä tule niitä enää löytämään.
Aurinko painuu mailleen,
on aika mennä nukkumaan,
petinä paljas maa,
peittona avara taivas.
Hyvää yötä rakas.
>
Öö?
01.07.2010
Mustaa ja valkoista.Näen maailman pyörivän ympärilläni,
siinä on niin paljon eri värejä,
mutta minä näen niistä vain mustan ja valkoisen.
Olen huoneessa,
se on musta,
ilman valoja,
enkä voi nähdä,
kuinka kohtalo tulee.
Olen metsässä,
se on valkoinen,
täynnä kirkasta valoa,
sokaistuneena en näe,
kuinka maa aukeaa allani.
Olen ilmassa,
se on harmaa,
sumujen kehrää,
haparoiden lennän,
enkä huomaa ajoissa,
minulla ei ole siipiä joilla lentää.
…
Mustaa multaa,
se on juuri kaivettua,
sen alle minut on asetettu,
arkussani yksinäisessä makaan,
kuunnellen mustaa ja valkoista,
jota olen hengittänyt koko elämäni.
Nyt ovat luomeni suljetut,
keuhkoni toiminta lakannut,
ruumiini kangistunut,
sielu levolle asettunut,
huolet kadonneet,
velvollisuus mennyttä.
Enää vain kivi maan pinnalla,
kukkia ja kynttilöitä sen edessä,
ehkä surevia sukulaisia,
mutta maailma jatkaa silti,
ikuista matkaansa akselinsa ympäri.
>
Inspiraatio iski ja si se vain tuli.
31.03.2010
Vanhat haavat aukeaaMuhun sattuu sattuu,
sä laitoit illalla mulle viestin,
puolen vuoden mykkäkoulun jälkeen,
rikoit hiljaisuuden muurit.
Kysyit mitä kuuluu,
miten menee,
mitä olen puuhaillut,
vastasin suppeasti,
olin hämilläni,
epäluulo valtasi mieleni.
Pyysit mua tuleen sinne,
jutteleen ja ruokaa tekeen,
epäröin valtavasti,
mutisin tekosyitä eväten kutsusi,
manguit ja olin taas sulaa vahaa.
Pukeuduin lämpimästi,
asetellen mielessäni sääntöjä,
joita en saisi rikkoa,
etten päästäisi sua lähelle,
ettei tämä olisi mitään.
Käveltyäni halki kylmien ilmojen,
saavuin luoksesi,
vaihdettiin hiljaiset heit,
asetuin sohvan kauimmaiseen nurkkaan,
koetit viritellä keskustelua,
samalla kun kaadoit itsellesi uuden drinkin.
Tunnit kuluivat,
varautuneisuuteni hölleni,
pystyin jo keskustelemaan,
aina vain vapaammin.
Pyysit yöksi,
pyysin miettimisaikaa,
kiroten mielessäni heikouttani,
tietäessäni rikkovani lupaukseni,
itselleni asettelemani säännöt,
ensin yhden ja sitten toisen.
Tein sinulle ruokaa,
keskustelimme syvällisiä,
minua alkoi väsyttää,
sinä toistit pyyntösi yöksi jäämisestä,
minä taivuin ja myönnyin.
Ennen kuin huomasinkaan,
kolmas sääntö rikkoutui,
mielessäni pauhasi,
hälytyskellot moukaroivat,
koitin vetäytyä.
Alkoholi teki tehtävänsä,
sinä nukahdit viereeni sängyllesi,
minun jäädessä valvomaan,
miettien kaikkea tapahtunutta,
hokien ettei sillä ole merkitystä.
Uuden päivän koittaessa,
lähdin juodakseni itseni unohdukseen,
yhä vakuuttaen kaiken olevan ennallaan,
juoden itseni unihumalaan.
Nyt parin päivän päästä,
kärvistelen kirjoittamassa,
vuodattaen tuntojani,
jotka venyvät liian pitkäksi runoksi,
suolan kirvellessä haavoissa,
uudelleen auenneissa,
joissa sinä käänsit veistä.
Räpiköin pinnalle päästäkseni,
jatkaakseni eteenpäin,
kuin mitään ei olisi tapahtunut,
mutta haavat sydämessäni ammottaa,
huutavaa tuskaansa,
minun huojuessa kahden vaiheilla,
pysyäkö kuivilla vaiko
tipahtaa suonsilmään.
>
Älä hajota mua taas.
13.01.2010
Ilman sääntöjäKuuntelen rytmiä,
laulajan sanoja,
taustalla soivaa melodiaa.
Aivot laahaa,
silmät tuijottaa,
suu jää raolleen.
Tämä on niitä iltoja,
jolloin en jaksa mitään.
Istun koneella vaan ja
annan musiikin hivellä
itseäni terävin ja hellin
veitsen sivalluksin.
Kun menen nukkumaan,
musiikki lakkaa soimasta,
hiljaisuus astelee tilalle,
valkoisin kevyin askelin,
sivellen parannuksen haavoihini.
>
Älkää kysykö, jotain sekavaa, josta en ymmärrä itsekään.-.-
15.12.2009
LumettaHelinää,
pelkkiä tyhjiä sanoja,
sanoja joilla ei ole tarkoitusta.
Tyhjiä ilmeitä,
paljaita seiniä,
kaikuvia huoneita.
Tekoja joilla ei ole merkitystä,
merkityksiä joilla ei ole tekijöitä,
pelkkää humpuukia ja potaskaa.
Lumetta joka hukuttaa sokeat.>
27.08.09.
16.11.2009
MokaOlen päässyt heikentymään,
kun minua ei koko ajan uhata,
ei painosteta muureja suojaamaan,
olen päästänyt puolustuksen laskemaan,
nyt vihollinen pääsee ohitseni.
Se minut yllättää,
iskee kumoon,
maahan painaa,
nöyryyttää ja
pakottaa anelemaan.
Tein anteeksi antamattoman virheen,
nukahdin omalla vartio vuorollani,
päästin nuotion sammumaan,
kutsuin varkaat keskuuteemme,
enkä pysty enää erhettäni korjaamaan.
Tuomitsette karkotettavaksi,
ikuiseen yksinäisyyteen,
vaeltamaan erämaahan,
mutta se on parempi niin,
en ainakaan pääse satuttamaan
teitä enää virheilläni.
Kuiskaan öiseen koleuteen,
jotta tuuli sen teille toisi,
viestin tämän hiljaisen,
anteeksi pyyntöni ikuisen.
>
Niin siinä pääsi käymään.
27.08.2009
TuskaKyyneleet poskillani,
en saa niitä loppumaan,
ne tulvii omia aikojaan,
tulevat silmistäni,
kannustavat nyyhkytyksen
karkaamaan kurkusta.
Itken omaa tuskaani,
itken muiden tuskaa,
itken meidän kaikkien puolesta,
elämä on niin epäreilua,
niin rumaa,
niin kaunista.
Kuka kyyneleeni kuivaisi,
kuka minua halaisi ja
lohduttavia sanoja korvaani
kuiskaisi?
Välittääkö kukaan,
mitä minä tunnen,
näkevätkö kyyneliäni,
vai kääntävätkö katseensa
pois niistä?
>
Miksi minä itken?
27.08.2009
Läpi sormienMistä saada voimia,
silloin kun masentaa,
eikä jaksa edes sängystä nousta,
saati herätä päivään uuteen.
Maailma näkyy harmaana,
kun silmiään raottaa,
ennen kuin sulkee uudestaan.
Ei jaksa mikään kiinnostaa,
muiden puhe kuuluu jostain kaukaa,
kaikki katoaa jonnekin taivaan rantaan.
Tunnit kierii,
päivät vierii,
mutta vuodet vyöryy
ja ennen kuin huomaakaan,
kaikki on valunut ohitse,
sitä on menettänyt enemmän,
kuin olisi tahtonutkaan.
Vaipuu takaisin pimeyteen,
syvään välinpitämättömyyteen,
käpertyy peiton suojiin ja
antaa maailman jatkaa ohitse lipumista.
Tulisiko joku,
nostaisi peiton,
silittäisi hellästi,
nostaisi sängystä,
opettaisi kaiken uudelleen,
näyttäisi harmaudesta valon,
ne värit joita ei ole itse nähnyt?
>
Huono tämäkin. Olen ruosteessa.
27.08.2009
Ei rakkauttaEn tahdo rakkautta nyt,
se polttaa silmiäni,
raastaa korviani,
repii ihoani.
Menkää pois,
antakaa minun olla,
älkää näyttäkö sitä,
en tahdo rakkautta nyt.
Se saattaisi pelastaa minut kivulta,
kivulta jota tunnen kaiken vuoksi,
mutta vielä ei ole sen aika,
ensin minun pitää käsitellä kipu,
kaikki tämä tuska jota poden,
sen jälkeen saatan olla valmis,
kypsä ottamaan rakkauden vastaan.
Mutta en aivan vielä..
>
Yhh, liian tönkkö, ei hyvä.
27.08.2009
JätettyJumissa,
loukussa elämässä,
haparoimassa eteenpäin,
tietämättä minne mennä.
Ei osaa päättää,
ei tiedä asioista,
ei jaksa panostaa,
kykenemätön mihinkään.
Sinun lähtösi jälkeen,
minut on ympäröinyt sumu,
enää en sure tai itke,
mutta en myöskään tiedä
mitä tehdä tai minne mennä.
Olen jumissa,
loukussa,
hukassa.
Jätit minut leijumaan,
keskelle tyhjyyttä,
josta ei osaa pois,
vaikka olisi kompassi,
jolla suunnistaa valoon.
Tarvitsen opastajan,
suojelijan,
jonkun joka pitää huolta,
välittää ja rakastaa.
Nyt on vain kylmyyttä,
joka jäädyttää minut,
hitaasti mutta lopullisesti,
aika alkaa loppua.
>
Apua kaivataan..pian.
20.08.2009
Ikuinen pakomatkaPaha ajaa minua takaa,
enkä tiedä mihin väistää,
hänen tulinen katseensa,
se polttaa reikiä selkääni.
Huudan ihmisille,
saisivat luvan auttaa,
mutta katsovat vain peloissaan,
minun jatkaessa pakoa tuntemattomaan.
Keuhkoja kirveltää,
raajoja kolottaa,
uni painaa taakkana luomilla,
voisipa hetkeksi nukahtaa.
Mutta valo alitajunnassa kirkuu,
ei pysähtyä saa vielä aikoihin,
kun pakenee tarpeeksi pitkälle,
pelastus tulee kyllä omiin aikoihin.
Sieluni käpristelee tuskasta,
en usko että saatan kestää,
ei enää kauaa,
kunnes lyyhistyn,
enkä kykene kuolemaa
pyrähtämään karkuun.
Se tulee minusta itsestäni,
hyökkää omasta ruumiistani,
minun omaa ruumistani vastaan,
riipien sieluni kammion ovet auki,
katkaisten sen oleellisen langan,
joka minut on pitänyt tähän saakka tässä,
niin pitkään juoksemassa,
aivan liian pitkään.
>
Koettelemukset ovat vasta edessäpäin ja tuntuu jo nyt ylitsepääsemättömän pahalta.
30.05.2009
VälimatkaIkävä painaa rintaa,
lamauttaen hengityksen,
murhe painaa päätä ja
hartitoita,
raskaana kuin lyijy.
Pää kumarassa,
hartiat lysyssä,
silmissä murhetta,
etsin kasvojasi tiestä.
Vuosi armeijaa sinulla,
se meidät toisistamme
kauaks erottaa,
enkä tahtoisi päästä
sinua menemään.
Minä odotan,
vaikka mikä tulisi,
tahdon vain sinut,
ikävästä huolimatta,
joka saa kyyneleet
vierimään poskilla ja
nyyhkytyksen karkaamaan kurkusta.
Hellitän otteeni sinusta vastahakoisesti,
suutelen pehmeitä huuliasi,
halaan tiukemmin kuin koskaan ja
niin välimatkamme kasvu alkaa.
Odotan sinua.>
Palaathan takaisin luokseni?<3<3<3<3<3<3<<3<3<3<3<3<<3<3<3
21.04.2009
Meidän alkummeKatson sinisiin silmiisi,
niin syviin,
kuin valtameren vesiin,
jotka minut vaivuttaa uniin,
niin helliin.
Olen vierelläsi,
puoliksi sinuun kietoutuneena,
lomittain kylkiluihisi sulanneena,
kuiskien korvaasi.
Kannat minut yli vaarallisten siltojen,
jotka huojuvat rotkojen yllä,
niin kuin minä autan sinua,
jaksamaan omissa murheissasi,
antaen voimaa hellällä kosketuksellani.
Tunnen,
kuinka kiinnyn sinuun,
joku päivä vielä rakastun,
tahtoen olla kanssasi maailman loppuun saakka.>
<3
03.03.2009
Valon lähde.Olen uupunut,
väsähdän nykyään vähästä,
ei tee mieli syödä,
vessassa saa ravata alvariinsa.
Lepään useamman tunnin päivästä,
onneksi sinä olet vierelläni,
minä palelen,
sinä painaudut tiiviimmin kylkeeni,
olen allapäin,
sinä kehräät ja katsot minuun järkkymättä,
kuin yrittäen valaa minuun uutta uskoa.
Kun virkistyn,
olet tuomassa lelua,
pyytäen minua leikkimään kanssasi,
leikin mielelläni,
heitän palloa,
heilutan narua,
olet innoissasi ja saat minutkin
nauramaan.
Sitten on aika taas levätä,
käperryn peiton alle,
sinä käperryt vierelleni,
ihan siihen lähelle ja
kehräät kovaa,
katsellen kun minä nukahdan.>
Kissanpentuni pikku vauvani.<3
23.11.2008
PentuOlet minun,
pieni ja pörröinen,
ilkikurinen kissanpentuni.
Katsot minua iltaisin,
kauniilla silmilläsi,
kehräten minut uneen.
Teet päivistäni kiireisiä,
saamalla pirteyshepuleita,
tekemällä kepposia ja
jättäen tassujesi jäljet ihooni.
En luopuisi sinusta mistään hinnasta,
vaikka toisinaan teet minut hulluksi,
silti rakastan sinua enemmän kuin ketään.>
En ole kirjoittanut tänne pitkiin aikoihin mitään, joten kirjoitin nyt tuollaisen runosen hankkimastani kissanpennusta.
Hieman kökkö kyl runoksi.
22.11.2008
Mielen myrskyOlen sekaisin kaikista näistä tunteista,
súrusta,raivosta,epätoivosta,toivottomuudesta,
ne repii minua eri ilman suuntiin,
kiristäen minut äärimmilleen,
saaden tuntemaan että räjähdän,
jos se ei pian lopu.
Apua,auttakaa!
Huuto karkaa heikkona huuliltani.
Olen pieni lapsi jälleen,
joka on pahasti eksyksissä,
ilman äitiä,isää tai sisaruksia.
Ympärillä näkyy vain tuntemattomia
ja uhkaavia hahmoja,
mihin mennä,
mitä tehdä,
keltä saisi apua tähän ahdinkoon?
Mieli on yhtä kaaosta,
ruumis vapisee peloissaan
ja hauraana,
valmiina särkymään pienimmästäkin
pahasta kosketuksesta.
Käpertyy omaan kurjuuteensa,
koettaa selviytyä seuraavaan aamuun,
elätellen toivoa sen paremmuudesta.
Jos onni tulisi silloin
ja täyttäisi sydämen puhtaudella,
hyvyydellä ja kirkkaudella,
tiedolla miten jatkaa eteenpäin.
Valaisten vihdoin polun,
joka on ollut sinnikkäästi piilossa,
peittyneenä pimeyteen.
>
Paha olla.
15.10.2008
Tyttö surullinen tuo.Sydämensä haavoja ei saa parannetuksi,
sielunsa roihuavaa katkeruutta sammutetuksi,
niin hän haurastuu ja palaa päivä päivältä enemmän,
kunnes vain tuhkaa jäljellään,
jonka tuuli pois puhaltaa...
..häntä ei koskaan ollutkaan.>
Minä.
15.09.2008
Kukkasten enkeli.Se on viaton kuin kukkanen,
elää omassa pikku harsossaan,
tallaten ihmisiä ympäriltään,
omalla pienellä tyranniallaan.
Se on viaton kuin kukkanen,
antaa mettä mehiläisille,
myrkyttäen kaiken metrin säteellä,
maa mustuu kuolleista.
Hymyilee viatonta hymyään,
kuin piraija lihaa repiessään,
torahampaat esillä,
katseen porautuessa ihoon,
se on viaton kuin kukkanen.
Ilmassa kaikuu jäätä tihkuva nauru:
hahahaa haa’hahahaa,
jota kaiku toistaa:
Hahhahahahaa.
Ne nauraa tälle maailmalle kilpaa.
>
Tätä taistelua ei ole hävitty vielä.
11.08.2008
Elämän runo.Täytän 20- vuotta
Katselen kirjaimia,
selaan rivejä,
luen vanhoja runojani.
Niitä joissa olen 18- vuotias,
uhaten elämäni päättää,
niitä joissa lupaan,
etten täytä 19 koskaan.
Se oli yhtä tuskaa,
piinaavampaakin piinaa,
jolloin ei voinut kuin kirkua,
lyyhistyä ja kirkua uudelleen.
Kaksi vuotta meni,
horjuin tuskin pystyssä,
taistellen joka sekunti,
kunnes vihdoin luovutin,
periksi antaen putosin.
Putoaminen pysähtyi,
minut nostettiin,
huolella hoidettiin,
annettiin elämän mausteet,
autettiin uudelleen alkuun.
Tässä minä nyt olen,
pian täytän kaksikymmentä,
nauttien elämästäni,
enemmän kuin koskaan,
täysinrinnoin.
Enää mielessäni ei käy luovuttaminen,
eläminen on tarkoitettu elettäväksi,
eikä luovutettavaksi tuskan takia.
Kyllä tästä selvitään,
yhdessä, yksin tai
ryhmässä.
>
Valtavasti voimia kaikille. Tämä on minun selviytymistarinani runon muodossa. Elämäni on herännyt, täytän 20, seurustelen ihanan miehen kanssa, olen saanut oman asunnon. Aurinko paistaa vaikka vettä tulisi taivaalta kuinka paljon! Enään en tunne sanaa "luovuttaminen."
05.08.2008
| 0| 20 | 40 | 60 | 80 | 100 | 120 |
|
Katkeruus 
