Anthjaon

Riippuvuus

Siipeni katkaisseena,
sinun hellässä huomassasi
odotan omaa kuihtumistani

Päivä päivältä kasvot peilissä
muuttuvat yhä väsyneemmiksi

Ja vaikka loukkauksesi
jäädyttävät minusta kerta kerralta suuremman osan,
ei rakkauteni sinua kohtaan edes laimene

Alan vain inhota itseäni

Vaikka minä anelen, rukoilen
ja lopulta huudan niin että sattuu
sinun lupauksesi pysyvät lupauksina
eikä onnellinen tulevaisuus
tai edes kuukausi ilman salailua 
toteudu kohdallamme

Silti, yhä minä uskon, 
yhä minä luotan 
ja sokeasti rakastan sinua

Sinua, joka uudelleen ja uudelleen
hajotat minut

Kunnes minussa ei ole enää mitään

Tarpeeksi on sinulle liian vähän

Olet yksi niistä,

joiden halveksiva katse saa maailmani sortumaan



Lämpimän hengityksesi alla häpeän
etten ole kuitenkaan tarpeeksi

Tietäen olevani tässä
ainoastaan korvatakseni 
sen niin paljon paremman

Ei, en välitä
vaikka et rakastaisikaan ikuisesti
mutta pitäisit minua edes ihmisenä

Koska itse en aina pysty siihen

Tuijottaessani säröilevän peilin pintaa,

enemmän kuin mitään,
haluaisin unohtaa

luomasi raamit, joihin en enää
saanut itseäni sopimaan

ja sen täydellisyyden,
jota en milloinkaan tainnut saavuttaa

Näiden itsesyytösten ja säälin keskellä
rukoilen,
että riittäisin pienen hetken ajan

Jos en sinulle
niin edes itselleni

Matkalla

Sinua, tyttöni
minä tahdon suudella

Tokion värivalojen alla

Maistaa iholtasi
niin kaukomaiden mysteerit,
kuin kotoisen tunturiviiman kirpeydenkin

ja nukahtaa syliisi yöttöminä öinä

Unohtaa, ettei
Pariisin aurinko ilman sinua
ole yhtä lämmin

eikä ruohon tuoksu sateen jälkeen
niin pyörryttävä
kuin kanssasi koettuna

tahdon kulkea
ilman tietoa määränpäästä,
karttana silmiesi tuike,
hymykuopat poskillasi

Paljaista varpaistasi
hiustesi latvoihin

Läpi elämäni universumin

Ennenkuin aamu sarastaa

Unohdetuissa syyllisyydentunnoissamme
yritämme löytää sateensuojaa,
kiinteää maata luottamattomuuden suossa

Ja minä työnnän itseäni
kohti jyrkännettä
sillä peileistämme kuvastunut maailma
ei mahtunutkaan hauraan rintalastani alle
tukehduttamatta

vaan sai sydämeni asettumaan
poikkiteloin tiellemme

Eivätkä silmät saa aikaiseksi totuutta
liian äkkiä särkyneestä maailmasta

ole poissa


ja minä suutelen viimeisen kerran

Tarina vailla loppua

  Tarkkaan hiottu ylpeyden naamio
   sulautuu ovien lukkiutuessa

        tunneköyhyydeksi 

    ja halvan ulkokuoren
 näennäisviattomuus oksettaa

    kun et ollutkaan se 
       jota haluaisit 

   miten haluaisit

   vaan anteeksiantamattomuus 
    riittämättömyyttäsi kohtaan 
         kasvaa niiden hetkien mittakaavassa 
    ihan liian suureksi

              itseinho
  saisi säälinkin tuntumaan
     välittämiseltä

          kun häpeät
    olemassaolosi turhuutta
    

       ilta illan jälkeen
       eivätkä jäljet tänäänkään

                    johda
              ulos ympyrästä  

    Ujosti saavut



        lämmittäen 





 viattomalla hymylläsi





                 sulattaen sydämet






  routaisen maan



        

             horroksestaan





                     versoten





   puhtautta





         uutta elämää







          

        paljaalla



           varrellasi



 


     kauneuden hehkua





   

           herkkä



       tuoksusi





         

      auringon kanssa





                   kilpaa säteillen

  Viileiden sateiden myötä





  päivien alkaessa 





                  menettää



     hohtoaan





          

             punertavien huuliesi



       



                  kuulas henkäys 




  saa



      kuihtuneet kasvit 



                  lepäämään






            kehosi

   

    kuin kypsynyt vilja





           ruskaa silmissäsi



         



         

            luonnon



              

      ikuinen kuolevaisuus





         
  

                kupeellesi vyötettynä

    Valkeassa viitassasi

   

       hiukset usvana

            suojaksi pimeältä

    


             uinuvan maan ylitse

   jalanjäljissäsi kristallinmurusia




äänesi heleä

       

         



   kuin puron virtaus



           ohuen jäänkuoren alla

                     

                    



               kylmyys iholtasi



        pistelee hyväillen




                 ylvään kosketuksesi muiston

        



      pysähtyneeseen luontoon 

         




   ja hetkeksi
              

   
           
              tähtipölynä sydämiimme

Tuntuvampaa kuin

Et sinä vaan tunne siitä
että on joku joka lämmittää 
ajatusten kääntyessä
aina vain epätoivoisemmalle tielle

Haluaisin sanoa, tietenkin
että olet vielä jotain
enemmän kaunista

minullekin
mutta en enää 
välitä siitä etten välitä

vaikka leikkaisit itsesi minusta
erilleen

koska tiedän
millaista on ilman

Tiheys muuttui välimatkaksi
jo ennen kuin tunteiden silta
lahosi välistämme lopullisesti

Ja silti en voi sanoa
etten olisi elänyt takiasi enemmän hetkiä
kuin on laskettavissa muistissani

Suru tyhjänä lattialla,
samat huolet uurtuneet kasvoillemme

eikä nimettömyys poista
sitä mitä joskus olit

Enemmän

Yhtenäisyyden pintaraapaisu

Olet minulle se päämäärä

jota en uskalla saavuttaa



taas kadut ovat täynnä ei mitään

ympärillä ihmiset

joista huokuu 

pateettinen turhuus kaikkea kohtaan



ja maailma on pitkä uneton yö



harvoin on tuntunut näin tyhjältä olla

niin tyhjältä etten tiedä

pitäisikö pelätä



sitä etten tunne

vai että pian tunnen liikaakin



marraskuun sade kestää 

aina kauemmin



jos

yksinäisyyden määritelmät

viipyvät kivenä sydämen kraatereissa



Ota siis kiinni vielä kerran, äläkä irrota

että edes luulen olevani 

se ainoa



minua huimaa olla näin

Sweet Cherryblossom

 Veden solina hiljenee,

 pysähtyy huokaisten

   ja purppuranpunainen virta sattuu syvälle



     Raskas suru laskeutuu keskuuteemme 

  kuihtuneina kirsikankukkasina



        Taivas itkee

       muistosi kunniaksi



   Emmekä unohda

 kuinka ylpeästi elit elämäsi

     taistellen luovuttamatta



  Kuolemakin on vain polku eteenpäin



    Ilma väreilee

       ja kerran vielä kuiskaan nimesi tuuleen

   antaen sinun jäädä lepäämään





Huomenna sataa punaista lunta

Atatsagorafobia

Viimeinen yö

Viillä siivet lapaluihin
ne kestävät, kunnes emme enää jaksa
yrittää lentämistä kauneuden tahrimina

Piirrä kasvoillesi
vapaus jota olen kaivannut
ja takerrun sinun kylkeesi
muistuttamaan
ettei voisi olla huonommin

kun viininpunainen taivas 
saa silmäni särkemään

sammuttaisitko värit
jotka oikeasti vain kuvittelemme
viileän yön keskelle

Sillä viimeinen yö on meidän
eikä tätä enää ole olemassa
muiden silmissä

Sydämeni kuihtuu auringossa

Yhdeksäs huone vasemmalla

Siitä on jo niin kauan
      mutta olitko tosissasi
 kun luulit
    kivun pysyvän poissa
   vain pyytämällä nätisti
 
       Eivät sinun tekosi minua 
    tähän pisteeseen saattaneet

   tein sen ihan itse,
       tiedäthän
 eikä minulla ole jäljellä
    tarpeeksi
       tunteita
         katuakseni

olen inhonnut peilikuvaani ennenkin

    Hiljaisuus on liikaa
  ja kertoo enemmän kuin haluaisin
     ikinä tietää
  kosketuksen merkityksistä

   syljen pahan oloni
        näille kliinisille seinille

    kääriydyn tunnottomiin
       lakanoihin
   jotka olen pian hangannut puhki
     etsimällä turhaan tuoksuamme

   Likainen ikkuna
  tässä muuten 
       niin puhtaassa huoneessa
   aukeaa liian helposti

Opeta minut lentämään

Ei vielä ole liian myöhäistä

Välimatkamme ei ole vielä
milloinkaan tuntunut näin suurelta

Katseesi muuttaa suuntaa
puolivälissä huonetta
 ennenkuin ehtii minun kosteisiin silmiini

Sanattomista lauseistasi
poimin itselleni ne tärkeimmät
edes hiukan lämmittämään 

Sillä minun on kohta liian kylmä 

Asiat
jotka meitä vielä eilen yhdistivät
rakentuvat nyt 
ikkunattomana muurina väliimme 

Eivät sadatkaan kyyneleet helpota
ymmärtämättömyyttäni
sinua kohtaan

Tyhjyydessäni
hakkaan itseäni seinään
vaikka se sattuu 
en voi välittää

jos sillä saan muurin 
väliltämme sortumaan
 
ennen
oman maailmani sortumista
kaipuuseen

Hit me again

Kuinka monta kertaa täytyy antaa anteeksi
itselleen että pystyisi taas olemaan
kuin ennenkin

vaikka en koskaan ole ollut sinulle mitään 
enkä edellistä seuraavankaan nurkan takaa
löytänyt itseäni

ajatuksissani tiesin jääneeni kiinni
mutta enhän enää muistanut sinuakaan 
tai niitä kertoja
kun et edes silmilläsi valehdellut rakastavasi 

paitsi kännipäissäsi
ja minä elin turhista sanoistasi

kun vaan halusin kokea
rajattomasti kaikkea ennen niitä toisia
joita ei sitten tullutkaan

enkä minä ikinä oikeasti toivonut kuolemaa
se oli sitä huomionhakua, josta puhuit
aina kun minulla oli huono olo
tai itkin säälimättömyyttäsi

sinuahan ei voinut mikään koskettaa
vaikka pelkäsin seurassasi jo omaa varjoanikin

en osaa kuvailla mihin sattuu

eivätkä sanattomat avunhuutoni enää 
kerääntyneet hartioillesi
vaan minun koska en kuunnellut niitä
ennen eilistä

Huomenna en halua tuntea sinua