Galadorin taru
Monta tuntia kului, mutta salamurhaaja pysyi silti Galadorin kintereillä. Salamurhaaja oli lopettanut nuoliensa ammuskelun tajutessaan että hänen oli päästävä lähemmäksi. Päivä alkoi muuttua illaksi ja Galador tunsi voimiensa hupenevan hetki hetkeltä. Hänen vaatteensa alkoivat olla jo veressä. Hänen nostaessaan päätään eteenpäin Galador näki jo Kultaisenmetsän reunat edessään, mutta hänen hevosensa oli väsynyt ja hänen seuraajansa lähestyi. Galador näki silmäkulmastaan seuraajansa asettavan nuolta jouselleen ja valmiina ampumaan. Galador sulki silmänsä ja toivoi Elwingin voimaa suojelemaan häntä ja tytärtään. Kunnes aivan yllättäen metsästä ilmestyi kaksi ratsastajaa kovaa vauhtia häntä kohti ottaessaan jousipyssyjään ja asetellessa nuolia siihen. Salamurhaaja huomasi tämän ja alkoi perääntymään, mutta kaksi haltiaa olivat nopeampia ja ampuivat ensimmäisen nuoli sateensa kohti perääntyjää. Nuolet osuivat tätä olkapäähän ja lähelle sydäntä jolloin hän kaatui hevosensa selästä maahan. Galador käänsi hevosensa ympäri katsoakseen salamurhaajaa. Samalla hän otti nuolen pois reidestään ja olkapäästään. Sen tehdessään kaksi haltia olivat tulleet jo hänen vierelleen.
” Selindë ja Thitrandil! Minun täytyy kyllä myöntää että teillä on hyvä ajoitus tulla paikalle, kun tarvitaan apua,” Galador sanoi katsoen kumpaakin haltiaa silmiin.
” Oletko kunnossa?” Selindë kysyi katsoen Galadorin haavoja, mutta silloin hänen silmänsä osuivat hänen käsivarrelleen.
” Täytyy sanoa päällikkö, että näytät aika kamalalta,” Thitrandil sanoi hymyillen kiusoittelevasti. Galador nauroi vaivihkaa sillä hänen apunaan toimiva komentaja Thitrandil omisti huumori luonteen. Hän huomasi salamurhaajan yrittävän nousta ylös, mutta nähtävästi se oli sen elämän menoa.
” Pitäisitkö häntä vähänaikaa, mutta älä vain herätä häntä,” Galador sanoi ojentaessaan vauvaa Selindëlle. Kun hänellä oli kädet vapaana, hän lähti ratsastamaan hiljalleen kuolevan salamurhaajan luokse. Galador pysähtyi salamurhaajan lähelle ja nousi ratsailta alas. Hän polvistu terveelle jalalleen ja katsoi suoraan silmiin salamurhaajaa, joka katsoi kanssa. Salamurhaajalla oli liina naamansa edessä jolloin hänestä näkyi vain silmät. Hänet kumminkin pystyi tunnistamaan haltiaksi hiuksien, korvien ja ruumiinrakenteen perusteella. Galador katsoi häntä silmiin ja nopealla käden liikkeellä nykäisi liinan pois. Salamurhaaja säikähti henkilöllisyytensä paljastumista, muttei kuitenkaan yrittänyt peitellä kasvojaan käsillä.
” Tähänkö ystävyytemme siis päätyi? Kerro missä teimme väärin,” Galador kysyi katsoen pettyneesti salamurhaajaa.
” Se päättyi siihen kun kerroit tappaneesi isäni,” salamurhaaja sanoi äänessään vihaa.
” Elvomir… etkö tiennyt että teen sen minkä minun täytyy. Valtiaat antoivat sen minulle tehtäväksi ja sen minä myös tein. Minun vaihto ehtoni olivat joko onnistua tai kuolla sillä tehtävällä,” Galador huokaisi katsoen Elvomiria ja lopulta tasangolle josta he olivat tulleet kerran ystävinä.
” Olisit silloin epäonnistunut. Turhaa haikailla menneisiin Galador, sillä niitä ei enää ole. Ne kuolivat jo ajat sitten. Ja loput kuolevat nyt mukanani mitä siitä jäi jäljelle,” Elvomir sanoi katsoen Galadoria silmät vihaa täynnä, mutta hänen aikansa olisi pian tulossa sillä hänen täytyy pitää elämästään kiinni vielä viime hetket ennen kuin hän voi päästää irti.
” Avaa silmäsi Elvomir. Ne kuolivat ainoastaan sinussa. Sillä sinä luovutit ja annoit niiden musertua. Mutta kerro minulle… yksi asia. Kuinka sinä pääsit Philates metsään ennen minua?” Galador kysyi pitäen kädellään kiinni haavoittuneesta jalastaan.
” Nopeat ja salaiset ovat salamurhaajien keinot, mutta yhden lohdutuksen sanan voin sinulle sanoa. Tyttäresi ei tule olemaan turvassa. He kyllä löytävät hänet ja he eivät kaihda keinoja, mutta täytyy myöntää että vaimosi oli ovela piilottaessaan hänet, mistä emme epäilisi etsiä,” Elvomir sanoi hymyillen ivallisesti. Galador otti nyt Elvomiria kurkusta kiinni ja nosti tätä ylemmäs maasta.
” Miksi he haluavat tappaa myös tyttäreni? Eikö se riitä että te tapoitte vaimoni?!” Galador kohotti ääntään ja hän katsoi suoraan Elvomiriä silmiin. Galadorin katseen alla ei kukaan voinut olla kääntämättä päätään, mutta Elvomir pystyi siihen.
” Ei… me vaadimme aina isomman koston, jonka uhri tulee aina muistamaan,” Elvomir sanoi ja laski elämästään irti. Galador laski Elvomirin kuolleen ruumiin maahan ja peitti liinalla tämän kasvot.
” Tämä vain ja ainoastaan, koska kosto sumensi silmäsi kaikelle muulle,” Galador sanoi ja nousi seisomaan. Hän alkoi lähteä kävelemään hevoselleen varovasti, mutta piteli silti kädellään haavoittunutta jalkaansa. Galador kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan kuolleen Elvomirin ruumista ja kauas jossa oli satama Ikuisenelämänmaille. Samalla hän lausui hiljaa mielessään hyvästin sanoja Elvomirille.
” Siis katoaa nyt näin Elvomir,
niin kuin päivä vie mukanaan,
kaiken menneen ja kaiken nykyisen.
Kerran rinta rinnan taisteltiin,
kerran yhdessä juhlittiin.
Mutta kosto silmäsi sokaisi,
et enää polkua elämässäsi nähnyt.
Polkusi tuo saavuttamattomiin joutui,
pimeyteen polkusi katosi.
Ei ymmärrä lapsi viaton sitä voimaa,
joka kostoa kaipaa,
kuolemaa janoaa ja verta vuodatettavan hamuaa.
Miksi murhaan se sinut johti?
Miksi viattomien tappamiseen?
Näine sanoine katoaa nyt Elvomir,
kerran ystävänäni pidetty”
Hevosensa luona hän oli valmis nousemaan ratsaille, mutta hänen voimansa olivat huvenneet Elvomirin kanssa käydyn keskustelun takia jolloin hän menetti tajuntansa ja kaatui maahan tajuttomana.
Toinen päivä kesäkuuta Galador heräsi Parannuksen puutarhasta. Hänen haavansa oli sidottu ja hoidettu ja hänelle oli tuotu hänen omat vaatteensa mutta puhtaina ja korjattuina. Galador katsoi hetken aikaa ylös kattoon ennen kuin muisti mitä oli tapahtunut. Hän katsoi ympärilleen hätäisesti ja samalla hän nousi istumaan. Huoneeseen tulvi ikkunasta auringon punertavaa valoa merkkinä aamuauringon vasta nousevan. Galador otti puhtaat vaatteensa sängynvierellä olevalta tuolilta ja laittoi ne ylleen. Laittaessaan tummansinistä viittaa päälleen hän tunsi pienen vihlovan kivun olkapäässään. Galador otti toisella kädellään olkapäästään kiinni ja sulki silmänsä vihlovan kivun estämiseksi. Kun vihlonta loppui, hän kuuli ikkunan luota kova äänistä puhetta. Galador katsoi hetken ikkunaan josta kasvoi sisään eräs köynnöskasvi. Ensimmäisen askeleen otettuaan hänen vasenjalkansa petti ja Galador polvistui hetkeksi lattialle.
” Hölmö minä. Miksen nyt tuollaista asiaa muistanut ettei jalkani ole vielä kunnossa,” Galador moitti itseään tyhmyydestään. Silti hän käveli mahdollisimman varovasti ikkunan luokse josta oli näkymä aukealle jossa oli suihkulähde. Sinne oli kokoontunut joukko haltioita ja heidän keskellään oli salamurhaajan ruumis.
” Mitä tämä kaikki voi tarkoittaa?” eräs haltia puhui väkijoukosta.
” Meidän joukossa on siis pettureita ja Elvomir on niistä ensimmäinen todiste,” eräs haltia vastasi aikaisemman kysymykseen. Silloin Elvomirin ruumiin vierelle astui eräs haltia jolla oli Valtiaiden neuvonantajien tunnukset vaatteissaan.
” Tämä on hyvin valitettavaa että niin kunnioitettu Elvomir vaipuu moiseen petturuuteen ja on myös ikävää, että päällikkö Galador melkein käväisi tuonpuoleisen rajamailla ja vielä parhaan ystävänsä kädestä. Tämä on niin valitettavaa jopa minun osaltani sillä minä tunsin Elvomirin ja Galadorin aivan nuoruudestani asti ja tämä koskee myös minunkin sydämeeni yhtä paljon kuin tieto Elvomirin petturuudesta,” neuvonantaja selitti muille haltioille. Galador katsoi pitkän aikaan ikkunasta kun neuvonantaja selitti parhaansa mukaan etteivät muut hermostuisi. Silloin Galadorin mielessä kaikki palaset loksahtivat kohdalleen.
” Vai niin Amolas ystäväni ja Valtiaiden neuvonantaja. Sinä olet vastaus ongelmaani. Ja me vielä keskustelemme siitä,” Galador sanoi hiljaa ääneen ja hänen kasvoilleen tuli vastauksen löytänyt hymy hänen katsellessaan Amolasia alhaalla väkijoukon keskellä.
Sillä hetkellä huoneeseen astui Thitrandil ja Selindë hiljaa kuin aaveet.
” Päällikkö? Emme tienneetkään että olet jo jalkeilla,” Thitrandil sanoi keskeyttäen Galadorin mietteet yllättäen. Galador kääntyi nopeasti oven suulle ja huoahti helpotuksesta huomatessaan ystävänsä.
” Hitto Thitrandil! Etkö ole vieläkään oppinut ettei miettivää haltiaa saa noin yllättäen keskeyttää ja oli muuten sinun onnesi ettei minulla sattunut olemaan miekkaa kupeellani,” Galador sanoi leikillisesti vihoissaan.
” Nähtävästi opin sen silloin kun olen yllättänyt sinut kesken ajatuksiesi ja huomannut miekkasi olevan rinnastani läpi,” Thitrandil sanoi sen täynnä huumoria mikä oli haltioille hyvin outoa, koska haltiat ovat yleensä hyvin vakavia.
” Siitä puheen ollen. Saanko tiedustella missä miekkani on ja jos myös sattumoisin tiedätte missä on minun koruni? Sellainen hopeinen jossa on vihreä jalokivi… muistuttaa hieman meritähteä jolla on monta sakaraa?” Galador kysyi katsellen kumpaakin.
” Ajattelinkin että kaipaisit niitä joten otin ne mukaani. Sinusta kiertää sellainen huhu ettet eroa miekastasi muuten kuin tuonpuoleisessa,” Selindë sanoi ja ojensi Galadorin mainitsemat esineet.
” No täytyypä sitten pitää yllä sen huhun todenperäisyyttä etteivät he vain pety. Saanko kysyä missä on mukanani ollut pieni tyttövauva?” Galador kysyi palaten asiaan jonka hänen oli vielä hoidettava.
” Sen takia itse asiassa tulimmekin tänne. Valtiaat Frerin ja Náin haluavat keskustella kanssasi hänestä ja siitä mitä tapahtui. Meidät käskettiin hakemaan sinut jos olet jalkeilla,” Selindë selitti palaten heidän tulostaan Galadorin luokse.
” Ei anneta sitten korkea arvoisten valtiaiden odottaa. Näyttäkää tietä, mutta voisitteko odottaa hetkisen oven ulkopuolella?,” Galador sanoi kiinnittäen vyölleen miekkaansa ja laittaessaan kaulalleen vielä talismaanin.
Tarinoiden neljännen osan alkupuolelta.
Runoilijan Sarazki kaikki runot
Heh, joku on lukenut Taru Sormusten Herrasta... se tästä nimittäin tuli ensimmäisenä mieleen. :) Voi, tykkään sellaisista tarinoista joissa ei turhaan selitellä mitään, ainakaan alussa, vaan kerrotaan tarinaa kuin lukija tietäisi tai tulisi kohta tietämään, mitä on tapahtunut ennen tätä hetkeä, ennen tarinan alkua. Muutamia pieniä kirjoitusvirheitä havaitsin, mutta en mitään sen suurempaa. Pakko lukea tuo seuraavakin, kun tähän asti pääsin. ;) Todella hieno tarina, ainakin tämä alkuosa kuulostaa mahtavalta. Arvostelija: Silentshadow12.10.2004 |
|
